Suunnittelu ja tuotekehitys

Suunnittelu ja tuotekehitys uudesta näkökulmasta

Tyypillinen alihankkijasopimuksiin perustuva toiminta käsittää tilaajakohtaisten laitteiden, kokoonpanojen, komponenttien jne. valmistamisen pääosin asiakkaiden toimittamien tilauserittelyjen ja piirustusten mukaisesti. Hollming Works on sen sijaan lähtenyt voimakkaasti ja ennakkoluulottomasti ohjaamaan toimintaansa tuote&palvelukokonaisuus –tarjonnan suuntaan valituille asiakaskohderyhmille ja tuotealueille. Tämä tarkoittaa käytännössä edellytysten luomista entistä suurempien kokonaistoimitusten, suunnittelu- ja tuotekehitys-, asennus- ja projektinjohtopalvelujen myynnille.

Valmistustekninen konsultointi ja tuotekehitys yhdessä asiakkaan kanssa kuuluu perusmyyntikonseptiimme kaikissa asiakas- ja tuoteryhmissä. Paineastioiden suunnittelu, RS-päätökset, tarkastukset ja hyväksyntämenettelyt viranomaisten kanssa on yksi esimerkki merkittävästä palvelutuotteesta, jolla tarjotaan pitkän kokemuksen kautta kehittynyttä erikoisosaamista.

Hollming Works on lisäksi rakentamassa prosessi- ja koneenrakennusosaamista vaativaa suunnittelupalveluverkostoa. Sillä syvennämme toimialakohtaista suunnitteluosaamista ja kasvatamme käytettävissä olevia suunnitteluresursseja laajojenkin toimeksiantojen läpiviemiseksi.

Levytyöt

Vaativia levytöitä

Hollming Works tekee järeiden levyjen kylmämuovausta ja esikäsittelyä. Tässä esimerkkejä resursseistamme:
• Levyjen taivutus: maksimileveys 10 000 mm maksimipuristusvoimalla 1000 tn
• Levyjen pyöristys: maksimileveys 5000 mm/s = 16 mm, 3000 mm/s = 65 mm
• 3D-muovaus: 1200 tn, maksimileveys 3000 mm
• Plasmaleikkaus: levykoko 5 m x 10 m/3 m x 20 m, s-maksimi 220 mm (musta) ja 80 mm (kirkas)

Hitsaus

Hitsausteknologian edelläkävijä

Hollming Worksin yli 150 hitsaaja-ammattilaista ovat tärkeä voimavara niin tiedon kuin taidonkin osalta. Nämä voimavarat yhdistettynä jatkuvasti päivitettyyn hitsausteknologiaan ovat nostaneet Hollming Worksin kansainvälisesti kilpailukykyiseksi hitsauksen asiantuntijaksi. Hallitsemme mig-, jauhekaari-, tig-, ja robottihitsauksen.

Olemme panostaneet muun muassa robottihitsaukseen, jolla on useita tuotannollisia ja siten kokonaiskustannuksia alentavia etuja.

Hitsausrobottisovellukset:
• liikeradat X=24 m, Y=3 m, Z=1 m
• robotin ulottuvuus 1,7 m
• 2 asemaa/3-15 m kappalepituus, halkaisija 3 m ja maksimipaino 10 tn
• L-manipulaattori maksimihalkaisija 3 m ja maksimipaino 5 tn

Esimerkkejä muista Hollming Worksin hitsaustyöresursseista:
• kapearailo Tig- ja Mig/Mag-hitsaus
• erilaiset jauhekaarihitsaussovellukset, esim. jauhekaarihitsausasema
varustettuna kahdella 35 tn kappaleenkäsittelypöydällä, maksimihalkaisija 7000 mm
• erikoismateriaalien hitsaus, mm. titaani ja alumiini
• paineastiasuunnittelu, hitsauksen laadunvarmistus ja tarkastukset

Lämpökäsittely

Lämpökäsittely pitää sisällään muun muassa hitsattujen ja polttoleikattujen rakenteiden myöstön eli jännityksenpoistohehkutuksen. Hollming Worksilla on käytössä useita lämpökäsittelyuuneja:
• kappalekoot 6,5 m x 5 m
• korkeus 3 m
• maksimilämpötila 700 °C

Keitin

Murskain

Kotka, tuulivoimala

Ugland

Etusivulle

Hollming Works      Yhteystiedot      Resurssit      Työpaikat      Uutiset    

Pintakäsittely

Pintakäsittely viimeistelee tuotteen laadun

Pintakäsittely on valmiin tuotteen visuaalinen osa, jonka teknisenä tehtävänä on suojata tuotetta sekä ympäristön, kuten teollisuus- ja meri-ilmaston, sekä muun kulutuksen aiheuttamilta rasituksilta. Parhaimmillaan pintakäsittely on visuaalista ja ympäristön huomioivaa teollista arkkitehtuuria.

Hollming Worksin pintakäsittelyn puitteet mahdollistavat suurten rakenteiden käsittelyn, sillä tilojen pinta-alat sekä muun muassa kulkuväylät on mitoitettu raskaan teollisuuden tarpeita vastaaviksi. Pintakäsittelyn kohdalla myös turvallisuus, ympäristövaatimukset sekä tulevaisuuden tekniset tarpeet asettavat korkeita vaatimuksia tilojen rakenteille ja varustukselle.

Pintakäsittelytyöstä huolehtii koulutettu henkilöstö ja työtä tehdään laatujärjestelmien vaatimusten mukaisesti.

Peittaus eli kirkkaiden rakenteiden viimeistely:
• maksimikappalekoko 12 m, halkaisija 5 m, korkeus 1,5 m

Koneistus

Esimerkkejä Hollming Worksin konekannasta

• Koneistuskeskus kääntöpöydällä 2 x 10 tn, X=10 000 mm, Y=2500 mm, Z=1250 mm, universaalipäällä
• CNC-avarruskoneita eri kokoluokille, kääntöpöytä maksimi 40 tn, X=23 000 mm, Y=5235 mm, Z+W=3200 mm
• Karusellisorvaus halkaisija-alueelle aina 4300 mm saakka
• Sorvaus, jyrsintä, hionta ja rumpujen erikoiskoneistus
• Pitkän reiän poraus

Asennus, käyttöönotto ja huolto

Kokoonpano, asennus ja huolto kuuluvat palveluumme

Kumppaninamme sinulla on käytössäsi eri yksiköittemme asennus- ja huoltokokemus. Tarpeen mukaan voimme tarjota asennusta sekä tehtaalla että niiden ulkopuolella, niin koti- kuin ulkomaillakin. Asennushenkilöstömme on itsenäiseen työskentelyyn tottuneita ammattilaisia, jotka pystyvät ottamaan vastuulleen isojakin asennuskokonaisuuksia. Ryhmän koko vaihtelee tilannekohtaisesti muutamasta henkilöstä useisiin kymmeniin. Hallitsemme mekaaniset, sähköiset ja hydrauliset asennukset. Tehdasseisokkien yhteydessä ryhmä tekee asiakkaittemme alihankkijana huolto- ja korjaustöitä.

Asennusryhmämme työskentelee asiakkaittemme palveluksessa laitteiden käyttöönotoissa. Henkilöstö on varustettu teknisesti niin, että vaativimmatkin laatustandardit pystytään täyttämään. Muutamia esimerkkejä kohteistamme:

• sellu- ja paperitehtaissa suurien painelaitteiden, kuten valkaisutornien ja jatkuvakeittimien asennuskokoonpanot
• sellun kuivauskoneiden sekä paalauslinjojen asennukset
• erityyppisten suotimien ja pesureiden asennukset maailmanlaajuisesti, käytännöllisesti katsoen kaikkialla missä on paperitehtaita

Kankaanpää      Loviisa      Parkano      Pori